Hämeenlinnan Priorisoiva Kaupunginhallinto

Hämeenlinnassa on syytä tarkkaan seurata, miten talouden priorisointi käytännön tasolla toteutetaan. Valtuustossa ja hallituksessa enemmistön puheet voivat olla lasten ja vanhusten hyvinvoinnin turvaamisen puolella. Käytännössä HPK-orientoitunut kaupungin ylin hallinto voi kuitenkin siististi siirrellä määrärahoja. Koulukuraattorin palkkaukseen tarkoitetut varat valuvat yllättäen jäähallin parkkipaikan asfalttiin.

Ernesto

3 kommenttia artikkeliin “Hämeenlinnan Priorisoiva Kaupunginhallinto”
  1. avatar Merja Uotila sanoo:

    Kaikkihan ovat aina vanhusten ja nuorten puolella puheissaan. Kuulostaisihan se aika huonolta, jos heti kertoisi, ettei todellakaan aio ontaa budjetissa tilaa vanhuste ulkoiluun (!) tai järjestää syrjäytyville nuorille 10-luokkaa (!) tai mennä todellakaan katsomaan, mitä ne nuoret puuhaavat vapaa-aikanaan. Onpa yleinen käytäntö, että lapset laitetaan kävelemään 2×4,99 kilometriä koulumatkoja ja sitten vasta nousta bussiin (ainakin täällä Hauholla). Siinä säästää, mennen tullen. Kyllä kolmassektori hoitaa, aivan varmasti.
    Mitäs me pienistä! Maksetaan sitten jonkin muun momentin alla. Silloin ei paljon puristele.

  2. avatar Kari Aavasto sanoo:

    Kolmas sektori ovat näissä esittämissäsi tapauksissa perhe ja sukulaiset. Perheen pitää toki kantaa oma vastuunsa, mutta rajansa kaikella. Kiireisessä työelämässä mukana oleville koululaisten vanhemmilla on tuskin aikaa kuskata pakkasessa lapsiaan tai opettaa vapaaehtoista, omakustanteista 10-luokkaa. Ja miten on se tasa-arvoinen kohtelu.

    Ernosto on hyvin vihainen

  3. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Hyvä Ernesto
    Talouden priorisointi Hämeenlinnassa on helppoa: ensin varmistetaan jääkiekon edellytykset. Kun jääkiekon tarpeet on täytetty, avataan keskustelu siitä, miten saavutetaan tarvittavat säästöt sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä koulutoimesta.
    Tämän tosiasian havaitseminen ei vaadi tarkkaa seurantaa. Ylimalkainen havainnointi riittää.

Jätä kommentti

css.php